Itsereflektiota ja savuverhoja

Hyvää itsepäisyyspäivää!

Aamukampa on hieman vinossa tuossa ilmoitustaululla. Aamuja Kanadan maaperällä on jäljellä noin kolmetoista kappaletta. Kyseinen fakta vetää ehkä rahtusen haikeaksi ja tyytyväiseksi yhtä aikaa. Paljon on tullu nähtyä ja koettua tänä aikana, ehkä enemmän kuin tässä vaiheessa tajuaakaan. Kaikesta huolimatta tämä pienehkö retki tyystin erilaiseen ympäristöön on opettanut paljon paitsi kieltä, kärsivällisyyttä ja myös itsetuntemusta.

On todella häiritsevää huomata kuinka tarkasti nykyään pystyy erottelemaan englannin kielistä puhetta tai sanotuksia, ja jopa huomaamaan, jos jokin puheessa ei mennyt kuten olisi pitänyt. Kärsivällisyyden puute on ehkä paheista suurimpia; kaiken olisi pitänyt tapahtua mielellään jo eilen. Täällä on kuitekin asian jos toisenkin kanssa, saanut odotella kotvasen ja samalla on ehkä oppinut sietämään sitä stressiä, mitä keskeneräiset asiat aiheuttaa. Oman itsen tuntemus on parantunut ehkä eniten. Vaikka moni totesi, että vaihto muuttaa ihmisen ja elämän, niin olen kyynisesti yhä sitä mieltä, että ei muuten muuta. Olen aivan yhtä introvertti kuin joskus vuosia sitten yläkoulussa. Uskonpa, että kyseinen "muutos"-käsite on hakemalla haettu kuvaamaan sitä ihmetystä, mitä kulttuurista toiseen loikkiminen aiheuttaa.

Pakko myös mainita näin itsenäisyyspäivänä, että kyllä täällä viimeistään huomaa, kuinka sulkeutunut ja ahdasmielinen paikka Suomi on. Kaikkea erilaisuutta pelätään ja se nähdään uhkana "hyvinvoinnille" yleensä. Harva tätä julkisesti myöntää, mutta omassa sisäpiirissään asenne on hieman erilainen. Mikä tekee tästä ilmiöstä erityisen mielenkiintoisen, mitä tahansa ulkoista tai sisäistä ominaisuutta voidaan käyttää syrjinnän perusteena. Esim. Voidaan yleensä päättää, että kaikki henkilöt nimeltä X on täten syrjinnän kohteena. Kyseessä on siis toden totta mielikuvituksellinen jako normaaliin ja epänormaaliin, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Ihmisillä on vain taipumus ottaa oikoreittejä ajattelussaan käyttämällä moisia kategorioita.

Ensi viikolla otan suunnan itään ja lähden pyörähtämään kera toisen suomalaisen vaihtarin Montrealissa, Quebecissa ja maan pääkaupungissa Ottawassa. Luvassa on siis jokseenkin lupsakkaa bussimatkailua ilman huolen häivää, sillä pakolliset kouluhommat ovat jo pulkassa. Kyseisen kiekan jälkeen ei olekaan enää kuin muutamia päiviä ennen paluumatkaa. Näin se aika kuluu..

Fakta Kanadasta nro. 11
Täällä osataan päättää kurssit kerrassaan tyylikkäästi. Juuri tuossa taannoisena torstaina päätimme antropologian kurssin kera viinin ja juustolautasen. Saisi Suomessakin olla moinen käytäntö; mukavaa rupattelua ja seurustelua kurssikavereiden kanssa.

Joitakin pienenpieniä asioita, jotka pitemmän päälle ärsyttävät ihan suunnattomasti..

Howdy folks!

Tällä kertaa ajattelin kertoilla hieman niistä ei niin kultareunaisista pilvenhattaroista, jotka toistuvasti pilaavat muuten oivan auringonnousun. Hyvää tässä listauksessa on lie se, että nämä ovat aika lailla ainoita negatiivisia asioita, jotka raastavat tämän kosmopoliitin hermopäätteitä. Aloitettakoon arkisimmasta.

Pavarotti oli hieno mies. Epäilemättä yksi hienoimmista. Ei, en nyt väitä että olisin miestä erityisemmin diggaillut, saati tuntenut henkilökohtaisesti. Muutaman herran veisun kuulleena kuitenkin uskallan väittää, että hän tiesi mitä teki ja tunsi oman äänensä rajat kuin omat taskunsa. Samaa ei kuitenkaan voi sanoa, ah, niin rakkaasta ilmeisesti japanilaisesta kämppiksestä. Kaikki ko. henkilöön liittyvät "tiedot" ovat puhtaita arvauksia, sillä en vielä tähän päivään mennessä ole onnistunut sattunumaan kasvokkain kyseisen henkilön kanssa. Sitä vastoin, kyseisen henkilön musiikkimaku on tullut vähintäänkin selväksi. Yötä päivää soi sama musiikkikappale; onhan se kiva yrittää nukahtaa jokseenkin toistuvan humpan tahtiin ja herätä aamulla saman yhtyeen sulosäveliin. Toinen musiikillinen huomio henkilöstä on vähemmän Pavarotti-mainen joikuminen milloin mihinkin aikaan yöstä. Tämä on siis täysi tosi. Eräänkin kerran olen herännyt siihen, että vastapäisestä lukaalista kantautuu jonkin japanilaisen oopperan sydäntäriipivä tulkinta (siis lähinnä rytmihäiriöiden muodossa - puolin ja toisin). Toisaalta, jos aprikoidaan, että yksi viidestä kämppätoverista on epämiellyttävä, niin olen suorastaan lottovoittaja.

Toinen päivittäin ilmenevä asia on ilmeisesti P-Amerikkalaiseen egoon liittyvä hartialinjassa esiintyvä jäykkyys. Riippumatta tilanteesta, onko ohittamassa kanukki joukkiota vai kävelemässä ohi, ei kellään koskaan tule mieleenkään väistää. Kun tähän soppaan vielä lisätään se tosiasia, että kun joillakin askel menee enempi sivulle kuin eteen, niin vauhti voi alkaa olla todella, todella hidas. Tässäpä sitä on sitten liki jokapäiväinen riemu, ohitella auto- ja pyöräkaistojen kautta poskettoman hitaita ja itseääntäynnä olevia kanssaihmisiä. Toki on myös olemassa kohteliaita ja muut huomioonottavia ihmisiä, mutta yleensä heidän puheessaan särähtää paikallisesta poikkeava murre.

Kolmantena ärsykkeenä mainittakoon tuuli. Viivottimella vedetyt kadut muodostavat toinen toistaan kylmempiä tuulitunneleja, jotka viilentävät kummasti jo valmiiksi vilpoisaa säätä. No luonnonvoimista on nyt paha mennä muuta sanomaan.

Joku saataa tuumata, että onpas varsin kummallista avautumista, kun 40% maailman ihmisistä tulee toimeen yhdellä taalalla päivässä. Hän on varsin oikeassa. "Ongelmien" ollessa näinkin pinnallisia, yritän vain todeta, että elämä täällä on varsin vaivatonta ja ihmeen letkeää, kun kouluressitkin alkaa pikkuhiljaa olla kärsitty. Oikein rupesi hymyilyttämään, varsin miellyttävä tunne.

Fakta Kanadasta nro. 10
CN-torni on ehkä kuuluisin Toronton nähtävyyksistä. Jos joskus haluat yhdistää hyödyn ja huvin, niin kapuappa torniin portaita pitkin. Askelmia tässä varsin mittavassa portaikossa on kokonaista 1776 kappaletta. Sivukommenttina vielä mainittakoon, että kyseisen tornin teräsbetoneista vastasi aikanaa armaan naapurimaamme asukit, ruotsalaiset. Hurrå!

Käsittämättömästi käsittämätöntä korkeakultuuria

Joka vuosi Torontossa [tu-ra-noh] järjestetään koko keskikaupungin yhteinen kulttuuritapaus, jota Nuit Blancheksikin kutsutaan (suom. valkoinen yö). Tarjolla on Helsingin taiteiden yön tai Jyväskylän yläkaupungin yön tyyliin melkoinen kattaus hienoja "kulttuurielämyksiä". Päätin tulevasta tentistä huolimatta osallistua kyseiseen tapahtumaan toisen suomalaisen vaihtarin kanssa. Installaatioita, tapahtumia ja näyttelyitä oli ehkä likipitäen kuusikymmentä, joten luonnollisestikaan emme kerenneet käydä kaikkialla. Mitään varsinaista suunnitelmaa ei ollut, vaan pikemminkin haahuilimme ympäriinsä ihmismassojen ja fiiliksen mukaan.

Sen sijaan, että yrittäisin jotenkin sulloa kaikki aktiviteetit tähän raapustukseen, kertoilen kolmesta täysin sattumanvaraisesta tapauksesta.

1. Arviolta sata innokasta jonottaa paikallisen taidekoulun saliin. Kuhina alkaa, kun ovet vihdoin avataan ja ihmiset höökivät kyynerpäät edellä kohti ovia. Iso sali täytyy sukkelaa. Pääosa saa istumapaikan ja osa istahtaa lattialle. Jännitystä on ilmassa. Kuiskintaa kuuluu jokapuolelta, joka päätyy kun maestro astelee tietokonepäätteelle. Sadat silmät seuraavat pienistä teknisistä ongelmista kärsivää näytteillepanijaa. Esitys saattoi alkaa. Ihmiset katselevat ehkä minuutin verran valkokangasta hämmästyneinä. Supina alkoi jälleen. Ihmiset näkivät kankaalla mitä erinäisempiä asioita. Oman tulkintani mukaan teoksessa heilutettiin samettista verhoa noin kolmen sekunnin luupilla. Joku oli näkevinään teoksessa kasvot. Taisipa joku tituleerata teoksen esinettä jopa suihkuverhoksikin. Tässä kohtaa on pakko tunnustaa oma tietämättömyyteni. En yksinkertaisesti voi ymmärtää, mikä ihme tekee heiluvasta verhosta taidetta. Mikäli joskus ymmärrän, niin käykää nyt ihmeessä joku kopauttamassa takaraivoon, että tulen takaisin tajuihini! Viiden minuutin ajanhukan jälkeen suuntasimme varsin varmoin askelin kohti exit-kylttiä.

2. MOCCA, eli paikallinen taideinstituutti Queen streetillä, oli myös mukana kulttuurihumussa. Taideinstituutin tilat olivat pienet ja ihmisiä oli kosolti. Esillä oli ennen kaikkea modernia taidetta. Esimerkiksi city-bambi, jonka kaksi etummaista kaviota oli lasten muovisessa uima-altaassa. Suurin hitti oli kuitenkin parturipalvelu. Ilmainen hiustenleikkuu alan ammattilaiselta ja ainoana ehotona oli taiteeseen osallistuminen eli kuvattavana oleminen. Hyvä diili. Vartin istuskelun jälkeen kuontalo oli kokenut huomattavan siistiytymisen ja leikkuun päätteeksi sai vielä cd:llisen rytmimusiikkia muistoksi koettelemuksesta. Näitä lisää! Miksi taiteen pitäisi olla jotain niin käsittämättömän vaikeaa, että normaali kuolevainen ei sitä ymmärrä. Tämä "teos" oli sitä vastoin osoitus siitä, että taide voi olla myös pragmaattista ja täten sen rooli jossain mielessä "hömppänä" on vaakalaudalla.

3. Kello huitelee jo neljää aamuyöllä, kun saavumme viimeiselle käyntikohteelle, Bata-kenkämuseolle. Päätämme pikakelata, sillä väsy alkaa tuntua jo luissa ja ytimissä. Sukkela vilkaisu osoittautua erittäin suotavaksi. Näytteille oli laitettu ehkä puolen sataa mokkasiinia. Suoraan sanottuna huoneentäydeltä nahkalerpakkeita, mitkä hädin tuskin täyttivät kengän tuntomerkit. Toisessa huoneessa oli tarjolla rahtusen kulahtaneita balleriinoja eli balettikenkiä. Perusnäyttelyssä oli kronologisessa järjestyksessä erinäisiä kenkämalleja aina valurautasaappahista kiinalaisiin taitetun jalan tohveleihin. Ainoa helmi sikojen joukossa oli Napoleonin maanpaossa käyttämä sukkapari, jos räpsäisin kuvankin todisteeksi.

Toki viikolla on tapahtunut paljon muutakin, mutta niistä en nyt tähän jaksa kirjoitella. Laiskuus meinaa iskeä. Ensi viikolla onkin luvassa perinteinen thanksgiving illallinen, joten siitä lisää sitten kotvasen kuluttua. Toronto vaikenee.

Fakta Kanadasta nro. 6
Kanadalaiset vihaavat etelänaapuriaan yli kaiken. On varsin suuri loukkaus rinnastaa Kanada ja Yhdysvallat missään. Tosin USA on Kanadan suurin kauppakumppani, että kyse lie lähinne ilkeämielisestä kuiskinnasta. Moisten radikaalien mielipiteiden julkilausuminenhan olisi tietysti vastoin Kanadan ideologiaa suvaitsevaisuuden kehtona ja moinen imagon tahraushan ei käy päinsä.

Pelkoa ja inhoa Niagaralla

Jee! Voisi vaikka puhkua ja puhaltaa yhden tuikun sammuksiin. Olen oleillut maassa tarkalleen ottaen yhden kuukauden ja aika on mennyt todella nopeasti (yllätys, jos koko ajan menossa). Viime viikko oli kaikin puolin miellyttävä elämän kannalta.

Keskiviikkona kävin paikallisessa ravitsemusliikkeessä kera muutaman vaihtaritoverin. Meno oli jotenkin tutunoloista Suomehen verrattuna. Ei niin mitään uutta ja ihmeellistä. Musiikki oli samaa tasoa kuin Oulun HTC:lla tai Jyväskylän Feverissä. Hinnat huitelivat 3-5 euron välillä, eli hieman halvempaa kuin kotona pohjoisessa. Jännä piirre oli pääsylippuun kuulunut bussikuljetus, joka oli varsin oiva apukonsti, sillä itse ravintola sijaitsi useamman kilometrin päässä itse kampuksesta.

Perjantaina olikin vuorossa aivan mahtava ISXO:n tervetuliaisvastaanotto. Intellektuellinen keskustelun ("Hi, what's your name?") lisäksi tarjolla oli pöytätolkulla toinen toistaan herkullisempia ruokia. Itse kerkesin maistella mm. Falafel pitaa humuksella ja linssiriisillä sekä "arkiruokaani" sushia kaikissa tarjotuissa muodoissa. Juomapuolelta sai valita vettä tai erinäisiä limuja. Erehdyin maistamaan oikein esanssille maistuvaa kermajaffaa (kyllä vaan, niin siinä tölkin kyljessä luki) ja mokoma myrkky saa puolestani kerätä pölyä vaikka tuomiopäivään. Jälkiruokana oli tietysti toinen toistaan houkuttelevampia makoisia leivonnaisia suklaalla, marengilla, kermakuorrutuksella ja tietysti vaahterasiirapilla. Kerta kaikkiaan nokkelat iltamat, näitä lisää. Sain vihdoin ja viimein jopa täällä olevien muiden suomalaisten yhteystietoja.

Lauantaina ISC järjesti matkan Niagaralle ja sekä paikallisille viinifestivaaleille. Tiesin, tai aavistin, että Niagara tulee olemaan pettymys ja sitähän se juuri varsin olikin. Yritin koko aamupäivän pohtia, mikä tässä nyt on niin ihmeellistä. Vesi putoaa useampia kymmeniä metrejä ja saa aikaan 12 miljoonan turistin virran alueelle. Nerokas liikeidea, täytyy myöntää. Kaiken ilmaisen "luonnonkauneuden" lisäksi on tietysti koko joukko maksullista krääsää ja sälää, jota ihmiset ostaa ihmeellisessä hurmiossa. Pöhlöimmille (itseni mukaanlukien) on tarjolla myös veneajelu suoraan putouksen alapuolelle, jossa lie tarkoituksena ihailla tätä luonnonihmettä lähietäisyydeltä. Itse en saanut mokomasta retkestä irti muuta kuin repaleisen, kertakäyttöisen sadeviitan ja polvista alaspäin märät housut. Yleensä otan suihkun kyllä ilman vaatteita, mutta käyhän tämä vaihtelusta.

Varsinaisilta putouksilta suunnistimme viinijuhlille, jotka käsittääkseni olivat kylässä nimeltä St. Catherine. Hölmön aikataulun vuoksi vietimme sitten pari tuntia maistellen uskomattoman huonoja viinejä. Jos joskus kehuu Niagaran alueen viinejä, niin mokoma hulttio on moukka vailla minkään sortin makuaistia. Festarit oli varsin puuduttava lisä muutenkin jo ehkä liian pitkään päivään, joten lähdimme tepastelemaan kylän raiteille. Kyläpahanen toi kotosuomesta mieleen lähinnä Sodankylän. Kaikki putiikit olivat kiinni lukuunottamatta kapakoita ja antikvariaattia.

Turha kai turinoida romaania yksintöin, joten raapustuksessani ilmenevät kronologiset aukot voitte täyttää sekalaisella sillisalaatilla: opiskelua, unta ja laiskottelua.

Fakta Kanadasta nro. 5
Kanadalaisilla on ihmeellinen viehtymys hodareihin. Ympäri kaupunkia tuntuu olevan identtisiä nakkikojuja, joissa viiksekäs, hieman tukeva herrasmies istuu täyttäen ristisanaa. Nakkeja saa kaikissa mahdollisissa muodoissa aina vegestä bratwurstiin. Hintaa tälle "makuelämykselle" ei yleensä kerry kolmea taalaa enempää.

Deja vuiden sarja, jota arjeksikin kutsutaan

Nyt on koittanut se hetki, kun kaikki tuntuu jo kovin samalta kuin eilen. Arki painaa seikkailijan mieltä. Enää ei voi päivittäin todeta, että enpä ole tuollaistakaan vielä nähnyt. Toinen selkeä merkki arjesta on nappikuulokkeista tulviva musikaalinen meteli, joka näppärästi peittää alleen katujen hälyn. Poissa ovat ne ajat, kun uteliaana kuulosteli ja aisti ympäristöään, jottei varmasti hukkaisi hetkeäkään tästä elämää suuremmasta kokemuksesta.

Tässä jonkinlainen räpöstys tyypillisestä päivästä:
0830 Ylösnousemus. Herätyskellon virkaa ajaa vastapäätä oleva katutyömaa.
0900 Suihkun jälkeen popsitaan varsin koshereita bageleita aamiaiseksi. Samalla selaillaan päivän uutiset ja lukaistaan JY:n postit.
0946 Laskeudutaan liki kattohuoneistosta ja säntäillään "kiireisennäköisenä" kohti luentosalia.
1010 Kovin sukkelasanainen, hieman harmaantunut setäihminen aloittaa sosiologian luentonsa kysymyksellä "is it chilly here, or am I catching a cold?".
1011 Ex tempore joku luokan 50 luovasta ja täydellisestä sosiologin alusta vaihtaa paikkaa opettajan kanssa ja aloittaa "luennon" aiheesta sosiaalinen konstruktionismi.
1058 Tämä epäilemättä yksi tulevaisuuden suurista nimistä lopettaa puheenvuoronsa suosionosoitusten saattelemana ja istuutuu tyytyväisenä myhäillen pulpettituoliinsa. Välittömästi tämän jälkeen 48 muuta alan ammattilaista yrittää vesittää pidetyn esityksen teoriaosaa siinä kuitenkaan onnistumatta.
1201 Piina on ohi. Sain kuin sainkin keskityttyä koko kaksi tuntisen puhkomatta isompia otsasuonia. Kirjastolle ja lounaalle.
1215 Tänään on sushi-päivä (kuten joka päivä tällä viikolla). Herkullisia kasvisrullia, soijaa ja wasabia. Lukaisen Varsityn selaillen.
1358 Antropologiaa aiheesta alkukantainen hengellisyys. Kovin hipahtava luennoitsija astuu saliin ja alkaa soittaa didgeridoota. Luento jatkuu videolla, aboriginaalien musisoinnilla ja piirrosharjoituksella. Ylivoimaisesti paras kurssi; ei turhaa pätemistä ja kikkailua. Luentorakenne on oivaltavan vapaa ja kertomuksellinen.
1415 Nokkelan luennon päätteeksi päädyn kirjastolle. Aloitan lukemisen pinon päällimmäisestä.
1930 Haukottelen maireasti, sullon feminististä teoriaa käsittelevän kirjan reppuun ja otan hatkat.
2030 Iltapalan (keittovihanneksia ja leipää) jälkeen oleskelua kämpillä. Mahdollisesti käyn maistamassa yhden huurteisen, jos siltä tuntuu.
2330- Palohälytin herättää uinuvan talon. Viereisen talon roskakori on ilmi liekeissä. Taloon sisälle kantautunut savu aiheuttaa tämän riemun, jota jatkuukin sitten useampi tunti yhtä soittoa.

Tällaista tämä on seuraavat kolme kuukautta. Oravanpyörä ja kaikki muut kliseet.

Lainatakseni Kaurismäen elokuvassa "Laitakaupungin valot" esiintynyttä vanhempaa turvamiestä: "No oppiipahan.."

Fakta Kanadasta nro. 4
Kanadalaiset ovat hulluna etniseen ruokaan. Vaikka olen taaplannut Toronton katuja melko ahkerasti, en ole löytänyt ainuttakaan Kanadalaista ravintolaa. Kiinalaisia ja Japanilaisia paikkoja on sitä vastoin vierivieressä. Niin, ja siellä missä ei ole etnistä raflaa tai kahvilaa, on tietysti jokin lukuisista pikaruokaketjuista umppopaistettuine kanansiipineen ja pitsa-slaisseineen.