Piste.

Jokaisella tarinalla on alkunsa ja loppunsa. Nyt on aika päättää tämä taipale ja suunnata katse kevääseen. Toimikoon tämä kokemus pohjana uusille seikkailuille. Sen sijaan, että jatkaisin metofoorista liihottelua pilvilinnojen ja taivaanlintujen valtakunnassa, kertoilen vaikka viimeisestä viikosta ja lomamatkastani itäiseen Kanadaan.

Kyseisen opintomatkan kohteenahan oli tietenkin kaikki suuremmat kaupunkikeskukset sekä maan pääkaupunki (viimainen kyläpahanen). Erityisen metkaa reissussa oli se, että kaikki meni pelottavankin nappiin. Suurin vastoinkäyminen lie kengännauhan katkeaminen tai se, että ranskankielisillä on vaikeuksia ymmärtää ranskaani. Kieliteknisesti ranskahan on minulle tuikituntematon ja varsin omituinen kieliviritelmä. Vaikka en kyseistä kieltä olekaan koskaan opetellut, olen sitä kuitenkin opettanut - tosin vähemmän menestyksekkäästi.

Ensimmäinen kohde kartalla oli luonnollisesti Montreal. Kyseinen kaupunki osoittautui valitettavan samanoloiseksi Toronton kanssa, ja ei siksi tarjonnut ihmeempiä elämyksiä. Tosin tarpominen puolimetrisessä hangessa rajoitti hieman liikehdintää. Katsastimme kuitenkin Kanadan toiseksi parhaan yliopiston, McGill'n, ulkopuolisesti sekä tutustuimme satoihin putiikkeihin, jotka myivät tietenkin kuuminta hottia. Ryysyjä ja rytkyjä oli siis tarjolla varsin huokeaan hintaan; kanadalaiset näyttivät alkaneen tammialen jo joulukuun alusta, erikoista. Erityisen häiritseväksi koin kanadalaisen myyjäkulttuurin. Astuessaan vähän tyhjempään liikeeseen myyjä hyökkää selän takaa mukanaan jo valmiiksi jos jonkinmoista takkia ja karvalakkia. "Please mister - You have to try this on, it looks so much better with jeans" (samaan aikaan toinen myyjä tunkee jotain hattua päähän). Todella - todella ahdistavaa toimintaa. Sanotaanpa vaikka näin, jos kyseiset myyjät eivät olisi saartaneet, olisin hyvinkin voinut tukea kyseisiä liikkeitä vaikkapa sijoittamalla päähineeseen tahi paitaan. Ruokapuolen suhteen Montrealissa tuli nautittua Poutinea, joka on siis jonkinmoinen paikallinen rasvaherkku. Ei se hirmu hääviä ollu.

Toinen kohde oli, pakettimatkan muodossa tosin, Quebec city. Kyseinen kaupunki olikin sitten ihan tyystin erilainen kaikkiin aiempiin verrattuna. Oli konkreettisesti vanha ja uusi Quebec. Vanha oli luontevasti valjastettu paikallisen kansantalouden lihottamiseen. Uusi jäi vastaavasti kokematta tiukan aikataulun takia, mutta kauempaa katseltuna se näytti melko eurooppalaiselta. Kyseisellä retkellä käväisimme ihailemassa myös Montmorencyn putouksia (30 metriä Niagaran putouksia korkeammat). Muuten päivä kului lähinnä pikkubussissa istuen kuunnellen opasta, joka puhui innokkaasti nähtävyyksistä, mutta valitettavasti mandariinikiinaksi..

Kolmas kohde matkallamme olikin pääkaupunki Ottawa. Tämä mesta olikin sitten ihan omaa luokkaansa. Hostellin sijaan majoitus hoidettiin couch surfing-palvelun kautta. Eli tuntematon antaa sohvansa toisen tuiki tuntemattoman yösijaksi. Meitä isännöi haitilaista syntyperää oleva William, joka kertoili kaikki niksit Ottawan pikakelaamiseksi yhdessä vuorokaudessa. Koimme kaikki keskeiset nähtävyydet: national galleryn, parlamenttitalon ja beaver's tail'n (rasvassa keitetty lättänä munkki). Kaupunki itsessään oli kyllä ehdottomasti käymisen arvoinen, vaikka täälläkin tuli lunta roppakaupalla. Välillä tuli fiilis kuin olisi talsinut tuulisen Oulun katuja.

Reissun jälkeen on tullut lähinnä hamstrattua joululahjoja ja oltuna ölövinä. Nyt lentojen lähtöön on noin kuusi tuntia ja tietysti tämä on se päivä, kun ulkona mylvii kunnon lumimyrsky. Eli hyvällä lykyllä laskeudun kotimaan kamaralle jahka routa sulaa ja paju puskee hiirenkorvaa.

Janne kiittää ja kuittaa. Olihan seikkailu - seuraavaa odotellessa..

Fakta Kanadasta nro. 12
Mielenkiintoistaa on se kuinka paljon olen juonut kahvia täällä ollessani. Normaalisti juon yhden Hortonin ison kahvin päivässä, joka on noin 3,5 desilitraa. Summa summarum kokonaiskulutukseksi tulee parahultaisesti 320 litraa / 3 kk. Onkohan tämä enää tervettä..

Itsereflektiota ja savuverhoja

Hyvää itsepäisyyspäivää!

Aamukampa on hieman vinossa tuossa ilmoitustaululla. Aamuja Kanadan maaperällä on jäljellä noin kolmetoista kappaletta. Kyseinen fakta vetää ehkä rahtusen haikeaksi ja tyytyväiseksi yhtä aikaa. Paljon on tullu nähtyä ja koettua tänä aikana, ehkä enemmän kuin tässä vaiheessa tajuaakaan. Kaikesta huolimatta tämä pienehkö retki tyystin erilaiseen ympäristöön on opettanut paljon paitsi kieltä, kärsivällisyyttä ja myös itsetuntemusta.

On todella häiritsevää huomata kuinka tarkasti nykyään pystyy erottelemaan englannin kielistä puhetta tai sanotuksia, ja jopa huomaamaan, jos jokin puheessa ei mennyt kuten olisi pitänyt. Kärsivällisyyden puute on ehkä paheista suurimpia; kaiken olisi pitänyt tapahtua mielellään jo eilen. Täällä on kuitekin asian jos toisenkin kanssa, saanut odotella kotvasen ja samalla on ehkä oppinut sietämään sitä stressiä, mitä keskeneräiset asiat aiheuttaa. Oman itsen tuntemus on parantunut ehkä eniten. Vaikka moni totesi, että vaihto muuttaa ihmisen ja elämän, niin olen kyynisesti yhä sitä mieltä, että ei muuten muuta. Olen aivan yhtä introvertti kuin joskus vuosia sitten yläkoulussa. Uskonpa, että kyseinen "muutos"-käsite on hakemalla haettu kuvaamaan sitä ihmetystä, mitä kulttuurista toiseen loikkiminen aiheuttaa.

Pakko myös mainita näin itsenäisyyspäivänä, että kyllä täällä viimeistään huomaa, kuinka sulkeutunut ja ahdasmielinen paikka Suomi on. Kaikkea erilaisuutta pelätään ja se nähdään uhkana "hyvinvoinnille" yleensä. Harva tätä julkisesti myöntää, mutta omassa sisäpiirissään asenne on hieman erilainen. Mikä tekee tästä ilmiöstä erityisen mielenkiintoisen, mitä tahansa ulkoista tai sisäistä ominaisuutta voidaan käyttää syrjinnän perusteena. Esim. Voidaan yleensä päättää, että kaikki henkilöt nimeltä X on täten syrjinnän kohteena. Kyseessä on siis toden totta mielikuvituksellinen jako normaaliin ja epänormaaliin, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Ihmisillä on vain taipumus ottaa oikoreittejä ajattelussaan käyttämällä moisia kategorioita.

Ensi viikolla otan suunnan itään ja lähden pyörähtämään kera toisen suomalaisen vaihtarin Montrealissa, Quebecissa ja maan pääkaupungissa Ottawassa. Luvassa on siis jokseenkin lupsakkaa bussimatkailua ilman huolen häivää, sillä pakolliset kouluhommat ovat jo pulkassa. Kyseisen kiekan jälkeen ei olekaan enää kuin muutamia päiviä ennen paluumatkaa. Näin se aika kuluu..

Fakta Kanadasta nro. 11
Täällä osataan päättää kurssit kerrassaan tyylikkäästi. Juuri tuossa taannoisena torstaina päätimme antropologian kurssin kera viinin ja juustolautasen. Saisi Suomessakin olla moinen käytäntö; mukavaa rupattelua ja seurustelua kurssikavereiden kanssa.

Iso omena toukilla, kiitos!

Hei vaan kaikenkarvaiset toverit! Taasen on kotvanen vierähtänyt, mutta ei nyt ihmeessä vielä viskota kirvestä, tai mitään muutakaan, kaivohon. Elämänrytmi vaan kiihtyy mitä vähemmän kaleterissa on päiviä joulukuun yhdeksänteentoista. Kaikennäköisiä "menettelyitä" on viikottain ja liki täydellinen "koulupäivä" on ensi viikolla, kun samana päivänä pitää palauttaa kaksi esseetä (20 sivua/kpl), vastata tenttiin ja pitää esitelmä - voi riemua.

No, mutta onneksi on sentään monenmoista puuhastelua kaiken ressailun lisäksi. Männä viikonloppuna kävin kera siskoni pyörähtämässä kaikkien hehkuttamassa ja jumaloimassa New Yorkissa. Ohjelma oli suunniteltu minuuttiaikataululla ja hotellilla ei kyllä tullu majailtua. Välillä jopa pohdin, olisiko mokomaa tarvittu laisin. Kai siellä kodittomien kyljessä olisi sen verran ollut tilaa?

Perjantai vierähti lentojen myöhästelyn takia lähinnä kauppoja kierrellessä. Lähinnä luuhasimme erinäisten tuotantoyhtiöiden liikkeissä katellen lähinnä jotain pukinkonttiin. Einestimme Times Squaren Olive Gardenissa, josta sai ihan kelpoa italialaista. Erityisesti täytyy nostaa hattua kampasimpukoiden ja skampien kypsennyksestä, ei yhtään yli, eikä alle. Tutustuimme perjantai iltana kaupunkiin myös erinäisten kiertoajeluiden avulla, jotka kiersivät kaikki kliseisimmät kohteet. No tulipahan nyt sitten nähtyä nekin, niin ei tarvi niitä enää koskaan erikseen lähtä tähyämään.

Lauantaina suuntasimme loistokkaan pannukakkupino-aamiaisen jälkeen kaksykköselle (Century 21), joka on siis lähinnä poistomyyntiin erikoistunut tavaratalo. Erinäisten tuntien jälkeen ostoskorista mm. Calvin Kleinia, Hush Puppiesia, Pepe Jeansia, Conversea etc. Laskun summa oli rahtusen päälle 700 us. dollaria, mutta kaikkien alennuksien jälkeen lasku oli alle puolet ko. summasta. Varsin huokeaa kyllä, siitä ei vaan pääse mihinkään. Tämän ostos-extravaganzan jälkeen haukkasimme hieman välipalaa nykiläisen pitsan muodossa, ja oli kyllä varsin herkullinen makuelämys. Ricotta-juustoa, aurinkokuivattuja tomaatteja ja pestoa suloisessa sekamelskassa. Nams. Seuraavaksi suuntasimme Paragon Sportsiin, joka oli kyllä luonnossaliikkujan mekka. Neljä kerrosta täynnä kohtuuhintaisia vaellus- ja retkeilyrompetta. Mukaan lähti eräs kevyehkö takki huokeaan 420 taalan "pilkkahintaan". Illansuussa olikin luvassa hieman külttüüria Shrek Broadway-musikaalin muodossa. Varsin hintavat liput veivät meidät ihan lavan tuntumaan, ja täytyy kyllä myöntää, että mikään musikaali tai muukaan lava-spektaakkeli ei tule ikinä vetämään vertoja broadwayn meinigille. Piste. Puvustus, musiikki, äänet, näyttely, kokonaisuus - virheetöntä kautta linjan. Musikaalin jälkeen suunnistimme tupaten täyden Times Squaren halki Ruby Foolle nauttimaan illallista. Vatsa täynnä erinäisiä valtameren kaloja ja parasta kuivaa Manhattania, mitä oon eläissäni juonu, olikin oikein mukava mennä tutimaan.

Sunnuntai oli kaikin puolin rampa päivä. Aikaisesta ylösnousemuksesta huolimatta Empire state building jäi näkemättä yli kahden tunnin jonon takia (melkosta ajanhukkaa). No kiertelimme Macy's:lla ja pyörähdimme Central Parkin kulmilla ihailemassa ruskaa. Erinäisissä liikkeissä ei kyllä muuten ollu mitään vikaa, mutta jos kuulen vielä yhenkin "We wish you a merry Christmas.."-veisun, niin tämä tulevan joulun valkoparta repii kyllä raappahousut ihan takuulla viimosta kertaa. Ei oo mitään niin ärsyttävää, kuin joululaulut jonkin tusina-artistin esittämänä syntikan säestyksellä. Joulua oli muutenkin kyllä Nykissä tarjolla ihan käsittämättömät määrät. Kaikkialla ja joka paikassa joulu sitä, joulu tätä. Koristeita, kuusia, tonttuja, pukkeja.. Hups, palataanpa aiheeseen. Kaiken tämän jälkeen oli aika palata kotoisaan Kanadaan. Nappasin hotellin tilaaman taksin, joka osoittautui joksikin "hyvä-veli-diiliksi", ja siis rahtusen hintavaksi. Odoteltuani noin tunnin laukkujen tsekkausta, sain kuulla että e-tickettiini ei kuulu ollenkaan ruumaan meneviä matkalaukkuja, joten ei siinä muu auttanut kun taasen kuluttaa visan magneettinauhaa. Tuurillani turvatarkastuksessa pääsin taas kokemaan läheisyyttä turvatarkastajien taholta, kun näytän niin epäilyttävältä. Kv-alueelle päästyäni selvisi sitten, että lennot olivat jälleen tunteja myöhässä. Uskomatonta tuumin, mutta ei tässä vielä kaikki. Vihdoin koneeseen päästyäni minut oli sijoitettu koneen takaosaan "jalattomien" paikalle (viimeinen istuinrivi). Kun vihdoin Torontoon päästiin, niin kävely meinasi käydä työstä, kun jaloissa ei ollut minkään sortin tuntoa. Kuin pisteeksi i:n päälle sain taas aikaiseksi hämmennystä tullivirkailijoissa, joille piti selitellä omaa olemassaoloaan oikein rautalangasta vääntäen.

Kyllä matkustaminen avartaa! Nimittäin kukkaron nyörejä.. täytyneekin tarkistaa, tekikö Matti jo vuokrasopimuksen kolikkotaskusta.

Fakta USA:sta nro. 1
Opiskelijaelämä voi olla Nykissä rahtusen tyyristä: Keskimääräinen vuokra Manhattanilla on 3 000-5 000 taalaa. Lukukausimaksut 40 000 vuodessa (NYU/ Ivy League). Elämiseen 15 000 taalaa/vuosi. Että täytynee taas olla tyytyväinen Suomen oloihin..