Joitakin pienenpieniä asioita, jotka pitemmän päälle ärsyttävät ihan suunnattomasti..

Howdy folks!

Tällä kertaa ajattelin kertoilla hieman niistä ei niin kultareunaisista pilvenhattaroista, jotka toistuvasti pilaavat muuten oivan auringonnousun. Hyvää tässä listauksessa on lie se, että nämä ovat aika lailla ainoita negatiivisia asioita, jotka raastavat tämän kosmopoliitin hermopäätteitä. Aloitettakoon arkisimmasta.

Pavarotti oli hieno mies. Epäilemättä yksi hienoimmista. Ei, en nyt väitä että olisin miestä erityisemmin diggaillut, saati tuntenut henkilökohtaisesti. Muutaman herran veisun kuulleena kuitenkin uskallan väittää, että hän tiesi mitä teki ja tunsi oman äänensä rajat kuin omat taskunsa. Samaa ei kuitenkaan voi sanoa, ah, niin rakkaasta ilmeisesti japanilaisesta kämppiksestä. Kaikki ko. henkilöön liittyvät "tiedot" ovat puhtaita arvauksia, sillä en vielä tähän päivään mennessä ole onnistunut sattunumaan kasvokkain kyseisen henkilön kanssa. Sitä vastoin, kyseisen henkilön musiikkimaku on tullut vähintäänkin selväksi. Yötä päivää soi sama musiikkikappale; onhan se kiva yrittää nukahtaa jokseenkin toistuvan humpan tahtiin ja herätä aamulla saman yhtyeen sulosäveliin. Toinen musiikillinen huomio henkilöstä on vähemmän Pavarotti-mainen joikuminen milloin mihinkin aikaan yöstä. Tämä on siis täysi tosi. Eräänkin kerran olen herännyt siihen, että vastapäisestä lukaalista kantautuu jonkin japanilaisen oopperan sydäntäriipivä tulkinta (siis lähinnä rytmihäiriöiden muodossa - puolin ja toisin). Toisaalta, jos aprikoidaan, että yksi viidestä kämppätoverista on epämiellyttävä, niin olen suorastaan lottovoittaja.

Toinen päivittäin ilmenevä asia on ilmeisesti P-Amerikkalaiseen egoon liittyvä hartialinjassa esiintyvä jäykkyys. Riippumatta tilanteesta, onko ohittamassa kanukki joukkiota vai kävelemässä ohi, ei kellään koskaan tule mieleenkään väistää. Kun tähän soppaan vielä lisätään se tosiasia, että kun joillakin askel menee enempi sivulle kuin eteen, niin vauhti voi alkaa olla todella, todella hidas. Tässäpä sitä on sitten liki jokapäiväinen riemu, ohitella auto- ja pyöräkaistojen kautta poskettoman hitaita ja itseääntäynnä olevia kanssaihmisiä. Toki on myös olemassa kohteliaita ja muut huomioonottavia ihmisiä, mutta yleensä heidän puheessaan särähtää paikallisesta poikkeava murre.

Kolmantena ärsykkeenä mainittakoon tuuli. Viivottimella vedetyt kadut muodostavat toinen toistaan kylmempiä tuulitunneleja, jotka viilentävät kummasti jo valmiiksi vilpoisaa säätä. No luonnonvoimista on nyt paha mennä muuta sanomaan.

Joku saataa tuumata, että onpas varsin kummallista avautumista, kun 40% maailman ihmisistä tulee toimeen yhdellä taalalla päivässä. Hän on varsin oikeassa. "Ongelmien" ollessa näinkin pinnallisia, yritän vain todeta, että elämä täällä on varsin vaivatonta ja ihmeen letkeää, kun kouluressitkin alkaa pikkuhiljaa olla kärsitty. Oikein rupesi hymyilyttämään, varsin miellyttävä tunne.

Fakta Kanadasta nro. 10
CN-torni on ehkä kuuluisin Toronton nähtävyyksistä. Jos joskus haluat yhdistää hyödyn ja huvin, niin kapuappa torniin portaita pitkin. Askelmia tässä varsin mittavassa portaikossa on kokonaista 1776 kappaletta. Sivukommenttina vielä mainittakoon, että kyseisen tornin teräsbetoneista vastasi aikanaa armaan naapurimaamme asukit, ruotsalaiset. Hurrå!

Iso omena toukilla, kiitos!

Hei vaan kaikenkarvaiset toverit! Taasen on kotvanen vierähtänyt, mutta ei nyt ihmeessä vielä viskota kirvestä, tai mitään muutakaan, kaivohon. Elämänrytmi vaan kiihtyy mitä vähemmän kaleterissa on päiviä joulukuun yhdeksänteentoista. Kaikennäköisiä "menettelyitä" on viikottain ja liki täydellinen "koulupäivä" on ensi viikolla, kun samana päivänä pitää palauttaa kaksi esseetä (20 sivua/kpl), vastata tenttiin ja pitää esitelmä - voi riemua.

No, mutta onneksi on sentään monenmoista puuhastelua kaiken ressailun lisäksi. Männä viikonloppuna kävin kera siskoni pyörähtämässä kaikkien hehkuttamassa ja jumaloimassa New Yorkissa. Ohjelma oli suunniteltu minuuttiaikataululla ja hotellilla ei kyllä tullu majailtua. Välillä jopa pohdin, olisiko mokomaa tarvittu laisin. Kai siellä kodittomien kyljessä olisi sen verran ollut tilaa?

Perjantai vierähti lentojen myöhästelyn takia lähinnä kauppoja kierrellessä. Lähinnä luuhasimme erinäisten tuotantoyhtiöiden liikkeissä katellen lähinnä jotain pukinkonttiin. Einestimme Times Squaren Olive Gardenissa, josta sai ihan kelpoa italialaista. Erityisesti täytyy nostaa hattua kampasimpukoiden ja skampien kypsennyksestä, ei yhtään yli, eikä alle. Tutustuimme perjantai iltana kaupunkiin myös erinäisten kiertoajeluiden avulla, jotka kiersivät kaikki kliseisimmät kohteet. No tulipahan nyt sitten nähtyä nekin, niin ei tarvi niitä enää koskaan erikseen lähtä tähyämään.

Lauantaina suuntasimme loistokkaan pannukakkupino-aamiaisen jälkeen kaksykköselle (Century 21), joka on siis lähinnä poistomyyntiin erikoistunut tavaratalo. Erinäisten tuntien jälkeen ostoskorista mm. Calvin Kleinia, Hush Puppiesia, Pepe Jeansia, Conversea etc. Laskun summa oli rahtusen päälle 700 us. dollaria, mutta kaikkien alennuksien jälkeen lasku oli alle puolet ko. summasta. Varsin huokeaa kyllä, siitä ei vaan pääse mihinkään. Tämän ostos-extravaganzan jälkeen haukkasimme hieman välipalaa nykiläisen pitsan muodossa, ja oli kyllä varsin herkullinen makuelämys. Ricotta-juustoa, aurinkokuivattuja tomaatteja ja pestoa suloisessa sekamelskassa. Nams. Seuraavaksi suuntasimme Paragon Sportsiin, joka oli kyllä luonnossaliikkujan mekka. Neljä kerrosta täynnä kohtuuhintaisia vaellus- ja retkeilyrompetta. Mukaan lähti eräs kevyehkö takki huokeaan 420 taalan "pilkkahintaan". Illansuussa olikin luvassa hieman külttüüria Shrek Broadway-musikaalin muodossa. Varsin hintavat liput veivät meidät ihan lavan tuntumaan, ja täytyy kyllä myöntää, että mikään musikaali tai muukaan lava-spektaakkeli ei tule ikinä vetämään vertoja broadwayn meinigille. Piste. Puvustus, musiikki, äänet, näyttely, kokonaisuus - virheetöntä kautta linjan. Musikaalin jälkeen suunnistimme tupaten täyden Times Squaren halki Ruby Foolle nauttimaan illallista. Vatsa täynnä erinäisiä valtameren kaloja ja parasta kuivaa Manhattania, mitä oon eläissäni juonu, olikin oikein mukava mennä tutimaan.

Sunnuntai oli kaikin puolin rampa päivä. Aikaisesta ylösnousemuksesta huolimatta Empire state building jäi näkemättä yli kahden tunnin jonon takia (melkosta ajanhukkaa). No kiertelimme Macy's:lla ja pyörähdimme Central Parkin kulmilla ihailemassa ruskaa. Erinäisissä liikkeissä ei kyllä muuten ollu mitään vikaa, mutta jos kuulen vielä yhenkin "We wish you a merry Christmas.."-veisun, niin tämä tulevan joulun valkoparta repii kyllä raappahousut ihan takuulla viimosta kertaa. Ei oo mitään niin ärsyttävää, kuin joululaulut jonkin tusina-artistin esittämänä syntikan säestyksellä. Joulua oli muutenkin kyllä Nykissä tarjolla ihan käsittämättömät määrät. Kaikkialla ja joka paikassa joulu sitä, joulu tätä. Koristeita, kuusia, tonttuja, pukkeja.. Hups, palataanpa aiheeseen. Kaiken tämän jälkeen oli aika palata kotoisaan Kanadaan. Nappasin hotellin tilaaman taksin, joka osoittautui joksikin "hyvä-veli-diiliksi", ja siis rahtusen hintavaksi. Odoteltuani noin tunnin laukkujen tsekkausta, sain kuulla että e-tickettiini ei kuulu ollenkaan ruumaan meneviä matkalaukkuja, joten ei siinä muu auttanut kun taasen kuluttaa visan magneettinauhaa. Tuurillani turvatarkastuksessa pääsin taas kokemaan läheisyyttä turvatarkastajien taholta, kun näytän niin epäilyttävältä. Kv-alueelle päästyäni selvisi sitten, että lennot olivat jälleen tunteja myöhässä. Uskomatonta tuumin, mutta ei tässä vielä kaikki. Vihdoin koneeseen päästyäni minut oli sijoitettu koneen takaosaan "jalattomien" paikalle (viimeinen istuinrivi). Kun vihdoin Torontoon päästiin, niin kävely meinasi käydä työstä, kun jaloissa ei ollut minkään sortin tuntoa. Kuin pisteeksi i:n päälle sain taas aikaiseksi hämmennystä tullivirkailijoissa, joille piti selitellä omaa olemassaoloaan oikein rautalangasta vääntäen.

Kyllä matkustaminen avartaa! Nimittäin kukkaron nyörejä.. täytyneekin tarkistaa, tekikö Matti jo vuokrasopimuksen kolikkotaskusta.

Fakta USA:sta nro. 1
Opiskelijaelämä voi olla Nykissä rahtusen tyyristä: Keskimääräinen vuokra Manhattanilla on 3 000-5 000 taalaa. Lukukausimaksut 40 000 vuodessa (NYU/ Ivy League). Elämiseen 15 000 taalaa/vuosi. Että täytynee taas olla tyytyväinen Suomen oloihin..

"Bottoms up mates!"

Suomen alkoholin käyttöön liittyy maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen juomakulttuurin käsite. Kyseinen teoreettinen termi sijoittuneen sosiaalipolitiikan ja sosiologisen teorian paradigmaattisen kentän liitoskohtaan, aiheen (anti-)sosiaaliset ongelmat alle. Mielenkiintoisen tästä termistä tekee sen universalisuus kaikissa kohtaamissani konteksteissa. Toisin sanoen, jos minä empiirisenä subjektina tunkeudun alkoholipositiivisuuden diskurssiiviseen avaruuteen, on mahdotonta rajata alkoholikulttuuria vain tiettyyn kulttuuripiiriin; tai siis tässä tapauksessa Suomeen. Tältä pohjalta on lie oivallista raottaa hieman juhlimiseen ja päihteiden käyttämiseen liittyviä käsityksiä täällä kulttuurisen mosaiikin esimerkkimaassa.

Kulttuuri on mielestäni se ratkaiseva seikka joka luo edellytykset päihteiden käytön mielekkyydelle. Otetaanpa esimerkiksi vaikkapa suomalaisuus. Moni lapsi kasvaa perheympäristössä, joka luo alkoholista aluksi sekavan kuvan pelkästään "aikuisten juttuna". Sittemmin päädyttyään sekundaarin sosialisaation pariin lapsi omaksuu vertaispaineen alaisena positiivisen suhtautumisen alkoholiin ja miksei muihinkin päihteisiin tai vetäytyy ko. diskurssiryhmästä puuttellisten identioifoitumiskohteiden vuoksi (ns. "kiltin tytön tai pojan ongelma"; konformisimi ja moraalin normatiivinen luonne). Nuori siis kokee eräänlaisen kamppailun sisäisen (alkoholinkäyttäjän) identiteettinsä suhteen, joka peilautuu vertaisryhmän edustamiin arvoihin. Useimmiten vertaisryhmään liittyvät noudattavat "ryhmäkuria", joka ohjaa heidät vaihtamaan preferenssin perheen konservatiivisista arvoista vaihtoehtoisiin vertaisten arvoihin. Tämä lie parahultaisesti yleistettävissä myös muihin päihteisiin. Vaihtoehtokulttuuri toimii siis monelle nuorelle ideologisena tekijänä, joka luo tietyn positiivisen auran päihteiden ympärille, ja helpottaa täten päihteidenkäytön aloittamista. Yksinkertaisesti, nuori juo koska hän haluaa "aikuisen" tai ainakin "varttuneen" statuksen, ei suinkaan siksi, että se olisi mitenkään rationaalisesti perusteltavissa.

Täällä kaukomailla ko. asia ei ehkä ole niin yksioikoista. Monikulttuurisen kaupunkirakenteen takia pääosa ihmisistä on poikkeuksetta raivoraittiita. Mainittakoon esimerkiksi varsin uutteriksi kehutut kiinalaiset. Heille alkoholi ei kuuluu kategoriaan vapaa-ajan vietto ja hauskanpito. Lisäksi usempi tapaamani kiinalainen on viitannut vanhempiensa odotuksiin ja omaan imagoonsa perustellessaan absoluuttista linjaansa. On myös huomionarvoista, että kiinalaiset viettävät verrataen paljon aikaa omassa klikissään, joten positiivinen suhtautuminen päihteisiin jää usein ryhmän kuvitteellisten rajojen ulkopuolelle vieraana toimintamallina. Tosin tässä yhteydessä on korostettava, että kullakin diasporalla ja kulttuurilla on omat keinonsa päihtyä. Tästä esimerkkinä toimikoot yleinen myönteisyys mietoihin huumausaineisiin Suur-Toronton alueella.

Muuten raskaan analyysin jälkeen on mukava jutella vähän pehmoisempia, joten kertoilenpa Halloweenista parempien aiheiden puutteessa. Ensalkuun täytyy todeta, että kyseinen juhla vedetään täällä ihan eri sfääreihin, kuin Suomen kamaralla. Yliopisto ja college opiskelijoille kyseinen juhla on lie jonkinlainen henkireikä ennen lukukauden loppukiriä ja viimeisiä tenttejä. Juhlia oli tarjolla kolmena peräkkäisenä iltana kymmenittäin eri puolilla kampusta ja baarikorttelia. Itse onnistuin saamaan lipun St. Michael's Collegen juhlallisuuksiin paikallisessa ravitsemusliikkeessä. Verrattuna Jyväskylän ja Oulun opiskelijarientoihin, niin nämä olivat todella massiiviset kinkerit. Hintataso oli rahtusen alle Suomen hintojen. Porukalla näytti olevan hauskaa, tosin kaikki huitelivat luonnollisesti omissa ryhmissään, joten mitään kummoisempia kontakteja ei ko. reissulta jäänyt kouraan. Tosin kouraan jäi jotain varsin kouriintuntuvaa, nimittäin kokonaista 53 taalaa, joita ihmiset olivat huolimattomuuttaan syytäneet lattialle. Ei hullumpi ilta! Yleensä sitä pohtii seuraavana päivänä edellisillan menoeriä, niin nyt ei voinut muuta kuin hymyillä "tienatulle" 35 taalalle.

Toisena Halloween iltana suuntasin aluksi ISC:n juhliin. Paikalle vaappui ehkä muutama tusina vaihtaria, joista onneksi tunsin muutaman hepun. Lisäksi tutustuin muutamaan korealaiseen sekä erääseen irkku-brittiin. Tällä Skandi-kontinentaali-Britti seurueella sitte lähdimme etenemään johonkin kotipileisiin, jossa piti olla jotain tutuntuttuja (todella sekava kuvio). Perille päästyämme kyseessä oli ihan koko luokan menettely. Porukkaa oli n. 30 neliön olohuoneessa ehkä satakunta ja tiskijukka viskasi kiekkoa sen minkä kerkesi. Todella hulppea meno, harvoin vastaavissa tilaisuuksissa olen käynyt. Oluttakin oli tarjolla! Kymmenellä taalalla sai juoda vaikka sata, jos vatsa vetää ja tolpilla pysyy. Itse olin jo nollalinjalla tässä vaiheessa iltaa seuraavana päivän kouluhommien takia, joten hukkaan meni sekin tarjous. Lisäksi on mainittava halloween asujen kirjo. Täytyy kyllä todella ihailla sitä vaivaa, minkä ihmiset olivat nähneet pukuja hankkiessaan. Kaikki oli viimosenpäälle priimaa ja hyvin suunniteltua, ei näkynyt mitään jätesäkkiviritelmiä tms.

Parempi, että tungen loput tarinat takataskuun ja jatkan tästä (tai jostain muusta) hieman myöhemmin. Ja oikein mukavaa päivän jatkoa teille kaikille siellä päätteidenne ääressä!

Fakta Kanadasta nro. 9
Täällä toisin kuin Suomessa, kelloja siirrettiin tunnilla taakse vasta männä sunnuntaina. Olisi siinä taas kirjastotäteillä hauskaa, kun allekirjoittanut kävi repimässä ovenkahvaa tuntia ennen varsinaista avaamisaikaa.