Kiitoksenantamus (?)

On se aika vuodesta, kun Thanksgiving (aka. kiitospäivä) kalkkunoineen saapastelee arvon kanadalaisten mieliin. Kaupoissa kerätään ruokaa vähäosaisille ja ihmiset ostavat kaikkia perinteisiä herkkuruokia yllinkyllin. Vihanneshyllystä lähtee mukaan nipuittain porkkanoita, säkki potaatteja ja juureksia. Lihatiskistä poimitaan kaupan isoin kynitty, mutta muuten kokonainen kalkkuna. Tässä kohtaa tulee mieleen lähinnä status ja armoton egoismi; se kenen pöydässä tarjoillaan suurin kalkkuna on epäilemättä kulmakunnan merkittävin henkilö. Ilmiö lie verrattavissa suomalaisten joulukinkkuiluun. Paakarilta ostetaan tietysti myös oikein hötystä "leipää", eli ranskanpullaa ja jälkiruuaksi varataan perinteikäs piiras.

Itse juhlahan on tätä nykyä tismalleen samanlaista kuluttajien riistämistä kuin kaikki muutkin alunperin jalot juhlat. Alkuperäisen mallin mukaan kiitospäivänä ollaan kiitollisia (yllätys). Tarkemmin sanottuna ollaan kiitollisia syksyn sadosta, ja siksi järjestetään melkoiset syömingit. Tosin tässä kohtaa lie hyvä hieman hajatella kalkkunan ja ihmisen suhdetta eliökunnassa. Ensin ihminen ostaa kalkkunan, teurastaa sen ja sulloo sen täyteen leipää ja vihanneksia. Kalkkunan loikoiltua jokunen tunti uunin lämmössä ihminen ottaa täytteen pois kalkkunasta ja alkaa sullomaan sitä (ja kalkkunaa) itseensä. Joten on aiheellista kysyä, mihin ihminen rinnastuu? Hmm, ei tästä tullutkaan ihan niin nokkela kappale kuin kuvittelin, mutta aina pitää yrittää..

I alla fall, osallistuin ISC:n kiitospäivän atrialle, joka järjestettiin männä perjantaina. Paikalle pääsi 60 nopeinta ja hintaa huvituksella oli kymmenisen euroa. Itse ruokasali oli koristeltu syksyyn liittyvillä asioilla. Pöydillä oli pieniä kurpitsoita, vaahteranlehviä sekä lepattavia tuikkuja. Ilmapiiri oli metka. Keskustelun avaaminen muiden kuin vierustovereiden kanssa tuntui rahtusen haastavalta, kun kaikki aasialaiset porisivat varsin sujuvasti omissa porukoissaan. Toinen "kynnys" oli sitten kieli, kun oma mandariinini on hieman ruosteessa. Ilta meni sitten tutustuessa kahteen saksalaiseen kv-opiskelijaan, joista toinen teki tutkimusta termodynamiikasta ja toinen valmisteli väikkäriä sosiaalipsykasta. Ruokailu oli hoidettu noutopöytäperiaatteella. Alkuruoksi tarjoiltiin monen näköistä vihreää, siis lähinnä kaalta ja salaatinlehtiä. Pääruoaksi oli tietenkin kalkkunaa, mutta kun se ei sattuneista syistä lautaselleni päädy, niin sain tyytyä pelkkään täytteeseen. Aika epäreilu järjestely sanoisin. Olisi ollut edes tofurkeytä eli siis tofu-kalkkunaa. Maittavan leipämössön jälkeen oli kahvittelun ja piirakoiden maistelun vuoro. Itse olin jälkkärijonon hännillä, joten sain piiraista tasan kaksi omenan lohkoa ja hyppysellisen kanelia... Sumppi oli sentään parempaa kuin kahvi täällä yleensä. Vatsa täynnä oksennusta ja pikaisin kahvin tarve tyydytettynä olikin oiva aika suunnata kohti kotoa. Olin kokenut ensimmäisen kiitospäivän aterian - ja erittäin suurella todennäköisyydella viimeisen.

Fakta Kanadasta nro. 7
Musikaalisuus on ilmeisen lähellä kanukkien sydäntä, jos empiiriseen aineistoon on uskominen. Olen täällä ollessani nähnyt varmaan tusinan verran ihmisiä, jotka laulavat täyttä päätä kuka missäkin. Jotkut laulavat lauluäänellä, toiset raspilla ja eräät aukovat suutaan kuin kalat kuivalla maalla oman nappikuulokkeista tulevan musiikin tahtiin. Todella hupaisaa ajanvietettä. Meinaa mennä tilannekomiikan piikkiin.